Rauman Biovoiman voimalaitoksen turbiinilla on meneillään laaja vuosihuolto, joka tehdään kerran kymmenessä vuodessa.

Rauman Biovoiman laaja vuosihuolto varmistaa voimalaitoksen luotettavaa toimintaa

Rauman Biovoiman biovoimalaitoksella on meneillään poikkeuksellisen laaja vuosihuolto, jolla varmistetaan tulevien talvien häiriötöntä tuotantoa. Suunnitelmallinen laitteiston hoito on myös resurssitehokkuutta, sillä oikeaan aikaan huolletut laitteistot toimivat luotettavasti ja energiatehokkaasti. 

Voimalaitoksen turbiini huolletaan tämän kesän vuosihuollossa perusteellisesti. Lisäksi huolletaan voimalaitoksen toinen kattila ja generaattori. Työt alkoivat vapulta ja kestävät juhannuksen jälkeen.

”Näin laajat turbiinin vuosihuollot teemme kerran vuosikymmenessä. Töiden aikana käymme turbiinin kaikki osat läpi ja huollamme ne. Samassa yhteydessä myös generaattorin roottori on lähetetty tarkastettavaksi valmistusmaahansa Saksaan. Lisäksi huollamme toisen voimalaitoskattilamme”, kertoo Rauman Biovoiman toimitusjohtaja Timo Pitkänen.

”Laaja vuosihuolto on osa pitkäjänteistä omaisuuden hoitoamme, joka ehkäisee laitteiston vikaantumista ja vahvistaa lämmön ja sähkön toimitusvarmuuttamme. Oikea-aikaiset huollot lisäävät laitteistomme elinkaarta ja ovat siten myös osa resurssien tehokasta käyttöä”, Timo Pitkänen toteaa.

Uusiutuvien polttoaineiden varastoja kerrytetään ensi talvea varten

Rauman Biovoiman voimalaitos varautuu kesän aikana tulevaan talveen myös varastoimalla polttoaineita. Biovoimalaitoksen polttoaineet koostuvat yli 90-prosenttisesti hiilineutraaleista bio- ja kierrätyspolttoaineista.

”Polttoaineet riittivät menneenä talvena ja varastoimme parhaillaan polttoaineita ensi talvea varten. Pääpolttoaineitamme ovat metsäteollisuuden sivuvirrat. Polttoaineiden varastotilanne näyttää hyvältä tulevaa lämmityskautta ajatellen”, sanoo Timo Pitkänen.

Rauman Biovoiman biovoimalaitos on edelläkävijä erilaisten biopolttoaineiden käyttäjänä ja kiertotalouden edistäjänä Suomessa. UPM Rauman tehdasalueella sijaitseva yhteistuotantovoimalaitos kuuluu uusiutuvalla energialla tuotetun lämmön ja sähkön alkuperätakuujärjestelmiin.

Voimalaitos tuottaa prosessihöyryä UPM Rauman tehtaalle, kaukolämpöä Rauman Energian kaukolämpöverkkoon sekä sähköä. Rauman Biovoiman omistavat Pohjolan Voima Oyj (72 %) ja Rauman Energia (28 %). Voimalaitoksen kunnossapitopalveluja tuottaa UPM Rauma.

Lisätietoja: Timo Pitkänen, toimitusjohtaja, Rauman Biovoima Oy,
puh. 050 533 0075, timo.pitkanen@upm.com, www.raumanbiovoima.fi

Laajassa huollossa turbiinin osat nostetaan paikaltaan huollettaviksi. Kuvassa turbiinin ulkopesän nostoa.
Laajassa huollossa turbiinin osat nostetaan paikaltaan huollettaviksi. Kuvassa turbiinin ulkopesän nostoa.