Rauman Biovoima toiminut jo 10 vuotta
Rauman Biovoima juhli marraskuun lopussa kymmenvuotista taivaltaan. Yhtiön yhteistuotantolaitos toimittaa lämpöä ja sähköä UPM:n paperitehtaalle sekä Rauman Energialle. Laitos käyttää polttoaineenaan yli 90 prosenttisesti uusiutuvia materiaaleja, jotka hankitaan lähiseudulta.
Kymmenessä vuodessa Rauman Biovoima on vakiinnuttanut asemansa kustannustehokkaana ja suorituskyvyltään hyvänä yhteistuotantolaitoksena (CHP). Se polttaa pääasiallisesti bio- ja kierrätyspolttoaineita, toisin sanottuna puunkuorta, purua, haketta ja kantoja sekä erilliskerättyä energiajätettä. Kaikkiaan laitoksella käytetään noin 20 erilaista biomassaa.
– Vuosittainen kokonaispolttoainemäärä on 500 000 tonnia, josta kierrätyspolttoaineita on noin 20 prosenttia. Fossiilisten polttoaineiden osuus on vain alle kaksi prosenttia, sillä niitä käytetään ainoastaan tukipolttoaineena sekä käynnistys- ja varapolttoaineina, kertoo Rauman Biovoiman toimitusjohtaja Timo Pitkänen.
Yhtiö toimii Mankala-periaatteen mukaisesti eli tuottaa sähköä ja lämpöä omistajilleen, tässä tapauksessa Rauman Energialle ja Pohjolan Voimalle.
– Tuotamme yli 99-prosenttisesti kaukolämmön raumalaisiin koteihin. Paperiteollisuudelle tuotamme prosessihöyryä, jota tarvitaan tehtaalla paperin kuivaamiseen, Pitkänen selvittää.
Tällä hetkellä laitoksen käyttö ja kunnossapito työllistävät noin 35 henkilöä.
Alueellinen yhteistyö tiivistä
Alueella toimi aiemmin paperitehtaan voimalaitos, joka vuonna 2006 siirtyi Rauman Biovoiman, silloisen Rauman Voima Oy:n omistukseen. Kun bioperäisten polttoaineiden käyttöä ryhdyttiin kasvattamaan, yhtiön nimi myöhemmin muutettiin.
Vuonna 2014 laitokselle rakennettiin uusi kierrätyspolttoaineen vastaanottolaitteisto, joka oli yli 10 miljoonan euron investointi. Uusimpia hankkeita edustaa meneillään oleva tuhkan hyötykäyttöprojekti.
– Tuhka meni pitkään kaatopaikalle, mutta nyt sitä sekä myös muita Rauman metsäteollisuusintegraatin sivutuotteita pystytään hyödyntämään alueella. Hyötykäyttöprojektissa täytetään merenlahtea ja rakennetaan 10 hehtaarin kokoista kenttää, jota voidaan käyttää esimerkiksi varastoinnissa. Projektimme sai Suomen Geoteknillisen Yhdistyksen jakaman GeoTeko-tunnustuspalkinnon vuonna 2013.
Pitkänen kiittelee erityisesti alueellista ilmapiiriä: kaupungin ja tehtaan yhteistyö vuosien saatossa on ollut luottamuksellista ja tiivistä.
– Onnistunut yhteistyö luo jatkossakin hyvät edellytykset toiminnan kehittämiselle, Pitkänen arvioi.